Mikä on päätöksentekijän vastuu?

Hämeen Sanomissa 5.10. otsikolla ”Päätöksentekijän asia on hankkia tietoa” julkaistu mielipidekirjoitus. Kirjoitin tämän jo 14.9., mutta ajankohtaisuus on kasvanut melkoisesti erään johtavan ministerin lausuntojen jälkeen.
************
Hämeen Sanomien mielipidepalstaa lukiessa huomaa usein kaupunkimme päätöksen tekoa koskevissa asioissa saman fraasin. Tietoa ei saatu. Viimeisimpänä osoituksena tästä on Kari Ilkkalan 14.9. Hämeen Sanomissa julkaistu mielipidekirjoitus ”Takauspäätös ilman tietoa”.

Haluaisinkin tiedustella Kari Ilkkalalta, Lulu Riikoselta ja Ismo Soukolalta, että missä kulkee valtuutetun oma vastuu ottaa asioista selvää? En voi ymmärtää, että perustelette kritiikkiänne usein sillä, että tietoa ei ollut saatavilla. Nähdäkseni on päätöksentekijän velvollisuus hankkia itse lisätietoa, jos ei koe sitä riittäväksi saaneensa. Olisikin erikoista nähdä, että esimerkiksi yo-kokeeseen osallistuneet abiturientit kertoisivat kokeidensa menneen pieleen vain sen takia, ettei tietoa ollut saatavilla. Miten siis yksikään ministeri, kansanedustaja, kunnan- tai kaupunginvaltuuston ja lautakunnan jäsen voisi väittää, ettei tietoa ollut saatavilla?

Tiedän omastakin kokemuksesta, että joskus on kiire ja päätöksiä pitää pystyä myös tekemään, mutta se, että ei itse ole valmistautunut päätöstä tekemään, on ainoastaan päätöksentekijän oma syy. On suorastaan härskiä kaupunkilaisten harhauttamista väittää, että ei ole saanut tietoa, kun varsinainen syy on päättäjässä itsessään. Joko haet itse tietoa tai et hae. Se on valinta, jonka olet ennen päätöksentekoa tehnyt.

Olisi huomattavasti rehellisempää myöntää, että nyt ei tullut otettua asioista riittävästi itse selvää, sillä aina välillä sellaisiakin tilanteita tulee vastaan. Tiedonsaanti ei ole koskaan ongelma, jos osaa asiallisesti pyytää lisätietoa tai asiantuntijan arviota. Tietoa tässä yhteiskunnassa on valtavasti, mutta sen yhdisteleminen vaatii aikaa ja päämäärätietoisuutta. Ottakaa tästä koppi, niin saadaan oikeasti niitä kuntia kuntoon.

Akseli Hakala, kunnallisvaaliehdokas (kok)

Kommentointi on suljettu.

css.php